Kiinan Afrikan-suhteet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiinan Afrikan-suhteilla tarkoitetaan Kiinan ja Afrikan mantereen välisiä historiallisia, poliittisia, taloudellisia, sotilaallisia, sosiaalisia ja kulttuurisia yhteyksiä.

Nykyaikaiset poliittiset ja taloudelliset suhteet alkoivat Mao Zedongin aikakaudella, sen jälkeen kun Kiinan kommunistinen puolue saavutti voiton Kiinan sisällissodassa. 2000-luvulta lähtien Kiinan kansantasavalta on luonut yhä vahvemmat taloudelliset siteet Afrikkaan. Afrikassa asuu arviolta miljoona kiinalaista.[1] Lisäksi Kiinassa on arvioitu vuonna 2012 työskentelevän 200 000 afrikkalaista.[2](s. 99) Vuodesta 2020 lähtien Swazimaa ja Somalimaan tasavalta (osa Somaliaa) ovat kaksi Afrikan valtiota, joilla on suhteita Kiinan tasavaltaan.[3]

Kiinan kansantasavallan ja Afrikan välinen kauppa kasvoi 700 prosenttia 1990-luvulla,[4] ja Kiina on tällä hetkellä Afrikan suurin kauppakumppani.[5] Kiinan ja Afrikan yhteistyöfoorumi (FOCAC) perustettiin lokakuussa 2000 viralliseksi foorumiksi vahvistamaan suhteita. Muutamat länsimaat, kuten Iso-Britannia ja Yhdysvallat, ovat olleet huolestuneita Kiinan merkittävistä poliittisista, taloudellisista ja sotilaallisista rooleista Afrikan mantereella.

Kiinan ulkoministeriö korostaa Kiinan kehitysyhteistyötä Afrikan kanssa ja toteaa samalla, että Kiina ja Afrikka pyrkivät "yhteisiin ponnisteluihin kehitysmaiden laillisten oikeuksien ylläpitämiseksi ja uuden, reilun ja oikeudenmukaisen poliittisen ja taloudellisen järjestyksen luomiseksi maailmaan".[6]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Somaliasta tuotu kirahvi (jaa. 1415).

Ensimmäinen maininta Afrikasta kiinalaisissa lähteissä oli Tuan Ch'eng-shihin (kuollut 863) Yu-yang-tsa-tsu-julkaisussa. Se oli yleinen tietämyskokoelma, jossa hän kirjoitti Po-pa-li-maasta viitaten Somaliaan.

Ensimmäisiä afrikkalaisia, joilla oli suora kosketus kiinalaisten kanssa olivat somalit, pääasiassa Adjurānin sulttaanikunta. Arkeologisissa kaivauksissa Mogadishussa ja Tansanian Kilwassa on löytynyt monia kolikoita Kiinasta. Suurin osa kolikoista on peräisin Song-dynastialta, mutta myös Ming-dynastia ja Qing-dynastia ovat edustettuina. Vuonna 1226 Kiinan Fujianin provinssin Quanzhoun ulkomaankaupasta vastaava komissaari Chao Jukua valmisti teoksen Chu-fan-chih (barbaaristen kansojen kuvaus), jossa keskustellaan Sansibarista (Ts'ong-pa) ja Somaliasta (Pi-P'a- Lo).[7]

Lisäksi Kiinan Ming-imperiumiin vietiin kirahveja, seeproja ja suitsukkeita, mikä aiheutti sen, että Somalian kauppiaista tuli Aasian ja Afrikan välisen kaupan johtajia.[8]

Marokkolainen matkustaja ja tutkija Ibn Battuta teki 1400-luvulla pitkän matkan Afrikkaan ja Aasiaan. Hän pääsi Kiinaan huhtikuussa 1345 oleskeltuaan Intiassa.[9] [10] Hän kirjoitti:[11]

Kiina on turvallisin ja parhaiten säännelty maa matkustajalle. Mies voi mennä yksin yhdeksän kuukauden matkalle ja kantaa mukanaan suuren summan rahaa ilman pelkoa. Silkkiä käyttävät vaatteissaan jopa köyhät munkit ja kerjäläiset. Maan posliinit ovat hienoimpia kaikista keramiikan tuotteista ja kanat ovat siellä isompia kuin maamme hanhet.

Lokakuussa 1415 kiinalainen tutkimusmatkailija Zheng He tuli Afrikan itärannikolle ja lähetti ensimmäisen kahdesta kirahvista lahjana Kiinan Yonglen keisarille.[12] Amiraali Zheng He ja hänen laivastonsa tutkivat Somalian rannikkoa ja seurasivat sitä alaspäin Mosambikin kanaalille. Näiden retkikuntien tavoitteena oli levittää kiinalaista kulttuuria ja kertoa Kiinan voimasta. Zheng toi lahjoja ja myönsi Mingin keisarin arvonimiä paikallisille hallitsijoille tavoitteenaan perustaa suuri joukko tukijavaltioita.[13]

On muitakin kertomuksia, joissa mainitaan kiinalaiset alukset, jotka upposivat Kenian Lamu-saaren lähellä vuonna 1415. Eloonjääneiden sanotaan asettuneen saareen ja menneen naimisiin paikallisten naisten kanssa.[14][15]

Dekolonisaatio ja nykyaikaiset suhteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinan kansantasavalta loi 1960-luvulla diplomaattiset suhteet joukkoon Afrikan maita nopeasti peräkkäin. Kuvassa on pääministeri Zhou Enlain tapaaminen keisari Haile Selassien kanssa vierailulla Etiopiaan 1964.

Nykyaikaisten kiinalais-afrikkalaisten suhteiden luominen alkoi 1950-luvun lopulla, kun Kiina allekirjoitti kahdenväliset kauppasopimukset Algerian, Egyptin, Guinean, Somalian, Marokon ja Sudanin kanssa. Zhou Enlai teki kiertomatkan kymmeneen Afrikan maahan joulukuun 1963 ja tammikuun 1964 välisenä aikana. Zhou Enlai vieraili Ghanassa ja solmi läheiset suhteet Kwame Nkrumahiin, joka halusi yhdistää Afrikkaa.[16] Nuo suhteet heijastivat usein Kiinan ulkopolitiikkaa yleisesti. Kiina "alkoi kehittää siteitä ja tarjota ... taloudellista, teknistä ja sotilaallista tukea Afrikan maille ja vapautusliikkeille pyrkiessään edistämään kansallisen vapautuksen ja vallankumouksen sotia osana kansainvälistä yhtenäistä rintamaa molempia suurvaltoja vastaan ".[17] Kiina oli myös tukenut Afrikkaa sen taistelussa eurooppalaista kolonialismia vastaan.

Diplomatia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
"Kahden Kiinan" diplomaattinen peli Afrikassa

Varhaisiin nykyaikaisiin kahdenvälisiin suhteisiin vaikuttivat pääasiassa kylmä sota ja kommunistinen ideologia. Kiinalla oli alun perin läheisiä siteitä apartheidin vastaisen vapautusliikkeen, Afrikan kansalliskongressin (ANC) kanssa Etelä-Afrikassa, mutta kun Kiinan suhteet Neuvostoliittoon heikkenivät ja ANC:n suhteet siirtyivät lähemmäksi Neuvostoliittoa, Kiina vetäytyi pois ANC:stä, kohti panafrikkalaista kongressia.[18]

Neuvostoliitto tuki Joshua Nkomon Zimbabwen Afrikan kansan liittoa ja toimitti heille aseita. Robert Mugaben yritykset saada Neuvostoliiton tuki hänen Zimbabwen Afrikan kansallisliitolleen torjuttiin, mikä johti siihen, että hän aloitti suhteet Kiinaan.[19][20][21] Kiina omaksui useita periaatteita, muun muassa Afrikan maiden itsenäisyyden tukemisen investoidessaan infrastruktuurihankkeisiin.[22][23]

1970-luvulla Kiina oli tyytyväinen kuullessaan Neuvostoliiton armeijan neuvonantajien karkottamisen Egyptistä ja Sudanista.[24][25] Kiinalla ja Zairella oli yhteinen tavoite Afrikassa tehdä kaikkensa estääkseen Neuvostoliiton voitot alueella. Sekä Zaire, salainen tiedustelurganisaatio Afrikassa "Safari Club"[26], että Kiina rahoittivat salaa FNLA:ta (ja myöhemmin UNITA:a), jotta Kuuban tukema ja täydentämä MPLA eivät pääsisi valtaan.[27] Kiina ja "Safari Club" lähettivät apua Mobutu-hallinnon tukemiseen Shaba I-konfliktin aikana vuonna 1977.[28]

Taiwanin kysymys on ollut tärkeä poliittinen kysymys Kiinan kansantasavallalle. Vuonna 1971 afrikkalaisten maiden tuki oli ratkaisevan tärkeää Kiinan liittyessä Yhdistyneisiin Kansakuntiin, jossa se otti vastaan Taiwanin paikan.[29] Monet Afrikan maat, kuten Algeria, Egypti, Etiopia ja Sambia ovat korostaneet tukevansa "yhden Kiinan politiikkaa". Vain yksi Afrikan maa, Swazimaa, pitää edelleen yllä suhteita Taipeihin.[30]

Vuodesta 1997 lähtien Kiinassa on vieraillut noin 40 Afrikan valtionpäämiestä. [31] Pekingissä lokakuussa 2000 pidetty ministerikokous Kiinan ja Afrikan yhteistyöfoorumi (FOCAC) oli ensimmäinen yhteinen vuoropuhelu Kiinan ja Afrikan maiden välillä.

Heinäkuussa 2019 37:n maan YK-suurlähettiläät, mukaan lukien Algeria, Angola, Kamerun, Kongo, Kongon demokraattinen tasavalta, Egypti, Eritrea, Nigeria, Somalia, Etelä-Sudan, Sudan, ja Zimbabwe, allekirjoittivat yhteisen kirjeen YK:n ihmisoikeusneuvostolle, jossa ne puolustivat sitä tapaa, jolla Kiina kohtelee uiguureja ja muita muslimivähemmistöryhmiä Xinjiangin alueella.[32]

Kiinan uusi ulkoministeri Qin Gang matkusti alkuvuodesta 2023 Etiopiaan, Gaboniin, Angolaan, Beniniin ja Egyptiin. Matkan aikana ei tehty merkittäviä ilmoituksia, mutta se auttoi Kiinan ja Afrikan välisten siteiden vahvistamista.[33]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1980 Kiinan ja Afrikan välisen kaupan kokonaismäärä oli miljardi dollaria.[5] Vuonna 1999 se oli 6,5 miljardia dollaria[34] ja vuonna 2000 10 miljardia dollaria. Vuoteen 2005 mennessä Kiinan ja Afrikan kokonaiskauppa oli saavuttanut 39,7 miljardia dollaria, ennen kuin se nousi 55 miljardiin dollariin vuonna 2006. Silloin Kiinasta tuli Afrikan toiseksi suurin kauppakumppani Yhdysvaltojen jälkeen. Silloin Kiinan kauppa Afrikan maiden kanssa oli 91 miljardia dollaria. Kiina ohitti myös perinteisen Afrikan talouskumppanin ja entisen siirtomaavallan Ranskan, jonka kaupan arvo oli 47 miljardia Yhdysvaltain dollaria.[35] Vuonna 2010 Afrikan ja Kiinan välisen kaupan arvo oli 114 miljardia dollaria ja vuonna 2011 166,3 miljardia dollaria.[36]

Afrikassa oli vuonna 2009 arviolta 800 kiinalaista yritystä, joista suurin osa oli yksityisyrityksiä ,jotka investoivat infrastruktuuri-, energia- ja pankkisektoreihin.[37] Kiinan investoinnit ovat johtaneet positiivisiin tuloksiin eli työpaikkojen lisäykseen ja negatiivisiin, eli paikallisten kauppiaiden syrjäyttämiseen afrikkalaisissa yhteiskunnissa.[38] Ehdottomat ja matalakorkoiset luottolimiitit (1,5 prosentin korot 15–20 vuoteen) [39] ovat korvanneet länsimaiset ehdollisemmat lainat. Vuodesta 2000 lähtien yli 10 miljardia dollaria Afrikan maiden velkoja Kiinalle on peruutettu.

Kolmasosa Kiinan öljytoimituksista vuonna 2009 tuli Afrikan mantereelta, pääasiassa Angolasta.[40] Kiinalaisten yritysten investoinnit energia-alalle ovat saavuttaneet korkean tason viime vuosina. Joissakin tapauksissa, kuten Nigeriassa ja Angolassa, öljyn ja kaasun etsintä- ja tuotantosopimukset olivat yli 2 miljardia dollaria. Monet näistä investoinneista ovat avustus- ja lainapaketteja, jotka ovat vastineeksi infrastruktuurin rakentamista ja kauppaa koskevista sopimuksista.

Maataloudessa Benin ja Sahelin maat Burkina Faso ja Mali toimittivat vuonna 2009 jopa 20 prosenttia Kiinan puuvillatarpeista. Norsunluurannikko toimittaa Kiinalle kaakaota, ja kahvia tuodaan Keniasta. Kalatuotteiden osalta Namibia on edelleen yksi tärkeimmistä tarjoajista.[41]

Vuoden 2011 aikana Afrikan ja Kiinan välinen kauppa kasvoi 33 prosentilla, verrattuna edellisvuoden 166 miljardiin dollariin. Tähän sisältyi Kiinaan tuonti Afrikasta 93 miljardin dollarin arvosta, joka koostui pääasiassa mineraalimalmeista, öljystä ja maataloustuotteista. Kiinan vienti Afrikkaan oli yhteensä 93 miljardia dollaria, joka koostui pääosin teollisuustuotteista.[42] Kasvavaa kauppaa Afrikan mantereen ja Kiinan välillä voisi luonnehtia siten, että kahden maailman alueen välinen kauppa kasvoi edelleen yli 22 prosenttia vuoden takaisesta, joka oli 80,5 miljardia dollaria vuoden 2012 viiden ensimmäisen kuukauden aikana. Tuonti Afrikasta kasvoi 25,5 prosenttia ja oli 49,6 miljardia dollaria vuoden 2012 viiden ensimmäisen kuukauden aikana. Kiinassa valmistettujen tuotteiden, kuten koneiden, sähkö- ja kulutustavaroiden, sekä vaatteiden ja jalkineiden vienti kasvoi 17,5 prosenttia ja oli 30,9 miljardia dollaria. Kiina pysyi Afrikan suurimpana kauppakumppanina vuonna 2011 neljättä peräkkäistä vuotta.lähde?

Tarve suojata Kiinan lisääntyneitä investointeja Afrikkaan on saanut aikaan siirtymisen Kiinan perinteisestä puuttumattomuudesta muiden maiden sisäisiin asioihin. Uusilla diplomaattisilla ja sotilaallisilla aloitteilla yritettiin ratkaista levottomuudet Etelä-Sudanissa ja Malissa. Suojatakseen sijoituksiaan ja vahvistaakseen geopoliittista nousuaan Kiina on avannut ensimmäisen sotilastukikohtansa Djiboutiin Afrikan sarvessa. Politologit ovat sitä mieltä, että tämä siirto merkitsee uutta vaihetta Kiinan ja Afrikan suhteissa.[43]

Etelä-Afrikassa Johannesburgissa joulukuussa 2015 pidetyssä FOCAC-kokouksessa Kiinan johtaja Xi Jinping lupasi 60 miljardia dollaria kolmen vuoden laina- ja avustussopimuksella Afrikan mantereelle.[44]

Huolimatta Covid-rajoituksista kauppa Kiinan ja Afrikan välillä kasvoi. Kahden alueen väliseen kauppaan eivät vaikuttaneet logistiikan pullonkaulat vakavasti, varsinkaan viennin osalta Afrikasta Kiinaan. Kiina on jatkanut afrikkalaisten maataloustuotteiden ja -raaka-aineiden tuontia. Elintarviketurvaa ja energian siirtymiseen tarvittavia materiaaleja pidetään ensisijaisena tavoitteena. Alueiden väliset siteet vahvistuvat, ja niiden odotetaan vahvistuvan entisestään, kun Afrikan mantereen vapaakauppa-alueen (AfCFTA) mukainen vapaakauppa vahvistuu.[45]

Vuonna 2021 Carnegie Endowment for International Peace arvioi Kiinan julkiselle sektorille myönnettyjen lainojen määrän Afrikassa olevan suuri, mutta yllättävästi laskussa. Uudet tiedot herättävät kysymyksiä Afrikan ja Kiinan suhteiden avoimuudesta, saatavuudesta ja äänestä.[46]

Kiinan uusi ulkoministeri Qin Gang vieraili Etiopiassa, Gabonissa, Angolassa, Beninssä ja Egyptissä alkuvuodesta 2023. Etiopiassa Qin Gang vihki käyttöön Kiinan rahoittaman ja rakentaman Afrikan unionin tautientorjuntakeskuksen (Africa CDC) uuden päämajan, jonka Peking lupasi lajhoittaa vuonna 2018 Kiinan ja Afrikan huippukokouksessa. Kiina on jo rakentanut Afrikan unionin (AU) päämajan Addis Abebaan ja valmistautuu rakentamaan Nigeriaan Länsi-Afrikan valtioiden talousyhteisön (ECOWAS) päämajan. Qin Gang sanoi, että Peking haluaa AU:n osallistuvan G20-kokoukseen.

Kiina tuki voimakkaasti Afrikan itsenäisyysliikkeitä ja antoi apua vasta itsenäistyneille Afrikan valtioille 1960- ja 1970-luvuilla. Yksi merkittävimmistä varhaishankkeista oli 1860 km mittainen TAZARA-rautatieyhteys, joka yhdistää Sambian ja Tansanian. Sitä Kiina auttoi rahoittamaan ja rakentamaan vuosina 1970–1975.[47] Noin 50 000 kiinalaista insinööriä ja työntekijää lähti Afrikkaan toteuttamaan projektia. Vuoteen 1978 mennessä Kiina oli tukenut enemmän Afrikan maita kuin Yhdysvallat.[48]

Kiinan hallitus rakensi ja rahoitti Afrikan unionin uutta päämajaa Etiopiassa.[49]

Terveydenhuolto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terveydenhuollon kehittäminen ja lääketieteellinen apu ovat olleet tärkeimpiä onnistuneita yhteistyöalueita. 1960-luvun alun ja vuoden 2005 välisenä aikana yli 15 000 kiinalaista lääkäriä matkusti Afrikkaan auttamaan potilaiden hoidossa yli 47 maassa.[50] Yiliaodui- lääketieteelliset ryhmät ovat hoitaneet yli 170 miljoonaa potilasta saman ajanjakson aikana.[51]

Vuonna 2001 G8-maiden jäsenmaat muodostivat Yhdistyneiden Kansakuntien tukeman globaalin rahaston AIDS:in, tuberkuloosin ja malarian torjumiseksi. Alkuperäinen budjetti oli 10 miljardia dollaria. Vuonna 2007 Kiinassa hyväksyttiin uusi 1,1 miljardin dollarin lisäsumma, josta 66 prosenttia oli tarkoitettu Afrikalle.[52] Saman vuoden syyskuussa Kiina lupasi, että se rakentaa Kongon demokraattiselle tasavallalle 31 sairaalayksikköä ja 145 pienempää terveydenhuoltokeskusta. Projektin oli määrä valmistua maaliskuussa 2010.[53][54]

Sotilaallinen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilaallinen yhteistyö juontaa juurensa kylmän sodan ajanjaksolta, jolloin Kiina halusi auttaa Afrikan vapautusliikkeitä. Joidenkin perinteisten liittolaisten, kuten Somalian ja Tansanian, lisäksi Kiinalla oli sotilaallisia siteitä sitoutumattomiin maihin, kuten Egyptiin. Sotilasvarusteita myytiin Afrikan maille 142 miljoonan dollarin arvosta vuosina 1955–1977.[39] Kaksi vuosikymmentä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen sotilaalliset suhteet perustuvat nyt pikemminkin liiketoimintaetuihin kuin ideologiaan.[55]

Viime aikoina Kiina on lähettänyt joukkoja mantereelle osallistumaan rauhanturvaamiseen. Vuonna 2004 Kiina lähetti YK:n alaisuudessa noin 1500 sotilashenkilöä, jotka lähetettiin Liberian ja Kongon demokraattisen tasavallan välille[39], mutta vasta vuodesta 2011 lähtien se on lähettänyt jalkaväkijoukkoja, joita voidaan kuvata väitetysti 'taistelujoukoiksi'.[56] Kiina tuki heinäkuussa 2007 YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma, jonka mukaan se osallistuu YK:n ja Afrikan unionin yhdisteltyyn rauhanturvajoukkoihin (UNAMID). Rauhantoiminnan lisäksi Kiina tarjoaa sotilaskoulutusta ja -välineitä muutamille maille. Kiinalaiset droonit ovat levinneet ympäri Afrikkaa toteuttaen satoja tappavia hyökkäyksiä Egyptissä, Libyassa, Algeriassa, ja Nigeriassa.[57]

Yhä useammat afrikkalaiset maat ovat siirtäneet aseidensa toimittajat perinteisiltä toimittajamailta, kuten Venäjältä, Kiinaan, osittain kiinalaisten toimittajien tarjoamien kilpailukykyisten hintojen vuoksi.[58]

Aseet

Kiinan osuus Afrikan aseiden tuonnista oli 17 prosenttia vuosina 2013–2017. Se oli 55 prosenttia enemmän kuin edellisellä viisivuotiskaudella. Se on myynyt aseita 23 Afrikan maahan, enemmän kuin mikään muu toimittaja. Kiinasta on tullut suosituin aseiden viejä Zimbabwen, Mosambikin, Namibian, Seychellien, Tansanian ja Sambian hallituksille. Ne saavat yli 90 prosenttia aseistaan ​​Kiinasta. Kiinalaiset aseet ovat menestyneet, koska ne ovat edullisempia kuin amerikkalaiset, eurooppalaiset tai venäläiset järjestelmät. Kiinalaiset eivät myöskään aseta monien amerikkalaisten tai eurooppalaisten asekauppojen ehtoja, kuten ihmisoikeustilannetta koskevia satunnaisia ​​tilanteita.[59]

Kiinan suurin aseiden valmistaja Norinco, joka on maailman seitsemänneksi suurin sotatarvikkeiden toimittaja, avasi vuonna 2023 myyntitoimiston Senegaliin. Yrityksellä oli ennen sitä toimistot Nigeriassa, Angolassa ja Etelä-Afrikassa. Kiina aikoi myös perustaa toimistot Maliin ja Norsunluurannikolle. Se sekä myy aseita, että on fyysisesti paikalla ajoneuvojen ja sotilasvarusteiden huoltoa, korjausta ja huoltoa varten. Tämän on arvioitu edistävän Kiinan vaikutusta Länsi-Afrikassa ja haastavan Venäjän ja Ranskan vaikutusta. Erään asiantuntijan mukaan erityisesti Länsi-Afrikassa Kiinan pyrkimykset päästä markkinoille lisääntyvät aina, kun Peking näkee "Ranskan vaikutusvallan heikkenevän ja kansainvälisten pakotteiden vaikutuksen Venäjän kauppaan".[60]

Kulttuuri

Opiskelijoita Huazhongin maatalousyliopistossa, Wuhanissa.

Afrikassa oli vuonna 2009 kolme kiinalaista kulttuurikeskusta. Niistä ensimmäinen avattiin Mauritiuksessa vuonna 1988.[61] Kaksi muuta seurasi Egyptissä ja Beninissä. Kiinan kielen ja kulttuurin edistämiseen keskittyvällä Konfutse-instituutilla on 20 keskusta, jotka sijaitsevat 13 Afrikan maassa.[62]

Afrikan varhaisesta maahanmuutosta Kiinaan tiedetään vain vähän. Taloudellisten ja poliittisten siteiden vahvistuessa monet afrikkalaiset ovat muuttaneet Kiinaan etsimään parempia taloudellisia mahdollisuuksia. Pikku-Afrikaksi ja Chocolate Cityksi nimetyt paikat vastaanottavat yhä enemmän uusia maahanmuuttajia, enimmäkseen nigerialaisia. Suurin osa afrikkalaisista maahanmuuttajista on keskittynyt Guangzhoun alueelle, heitö oli vuonna 2009 arviolta 20 000:tta.[63] Kiinassa arvioitiin vuonna 2009 olleen noin 10 000 laitonta afrikkalaista maahanmuuttajaa.[64]

Varhainen kiinalainen maahanmuutto Afrikan mantereelle on dokumentoitu hieman paremmin. Vuonna 1724 muutama kiinalainen tuli työntekijöinä Etelä-Afrikkaan Hollannin Itä-Intiasta, eli nykypäivän Indonesiasta Hollannin siirtomaa-imperiumin kautta. 1800-luvun alkupuolella Etelä-Afrikkaan tuli toinen maahanmuuttajien aalto, kun britit toivat työntekijöitä.[65] Vuonna 2014 arvioitiin, että Afrikassa asuu noin miljoona Kiinan kansalaista.[66]

Kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikkalaiset ja ulkopuoliset tarkkailijat ovat yhä enemmän ilmaisseet huolensa siitä, että Kiinan suhteet Afrikkaan ovat luonteeltaan uuskolonialistisia.[67] Vastauksena tällaiseen kritiikkiin Kiina julkaisi vuonna 2009 yhdeksän yritystoiminnan kannustamisen ja standardisoinnin periaatetta, toimintaohjeen ja oppaan ulkomailla toimiville kiinalaisille yrityksille.[68]

Kiinan ja Zimbabwen suhde kiinnitti kriittisen huomion, jossa Kiinaa syytettiin Zimbabwen tukemisesta taisteluhävittäjillä, ajoneuvoilla ja muilla sotilasvälineillä. Kiina ilmoitti vuonna 2007 rajoittavansa avun humanitaariseen apuun.

Vuinna 2009 ihmisoikeusryhmät arvostelivat Kiinaa tukevista suhteistaan Sudanin hallitukseen, jota syytetään Darfurin joukkomurhista.[69][70]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Africa and China: More than minerals. The Economist, 23 Maaliskuuta 2013. Artikkelin verkkoversio.
  2. ↑ Mathews, Gordon and Yang Yang: How Africans Pursue Low-End Globalization in Hong Kong and Mainland China Journal of Current Chinese Affairs. Viitattu 15 July 2012.
  3. ↑ https://www.voanews.com/africa/taiwan-china-diplomatic-competition-comes-somaliland?amp
  4. ↑ China's trade safari in Africa - Le Monde Diplomatique, May 2005
  5. ↑ a b Peter Wonacott: In Africa, U.S. Watches China's Rise The Wall Street Journal. 2 September 2011. Viitattu 19 July 2012.
  6. ↑ "China-Africa Relations", Ministry of Foreign Affairs of the People's Republic of China, 25 April 2002
  7. ↑ Freeman-Grenville 1975
  8. ↑ East Africa and its Invaders pg.37
  9. ↑ Määritä nimeke!Määritä julkaisija! ISBN 978-1-57607-770-2
  10. ↑ Ibn Battuta's Trip: Part Nine - Malaysia and China (1345–1346) sfusd.k12.ca.us. Arkistoitu 18 April 2009. Viitattu 19 March 2009.
  11. ↑ Ibn Battuta and Zheng He, the tourist and the admiral bangorschools.net. Arkistoitu 28 January 2003. Viitattu 19 March 2009.
  12. ↑ Snow 1998, p. 23
  13. ↑ CCTV: Zheng He's Voyages cctv.com. 24 December 2002. Viitattu 13 August 2006.
  14. ↑ Määritä nimeke!Määritä julkaisija! ISBN 978-0-7146-1661-2
  15. ↑ Kenyan girl with Chinese blood steals limelight Chinese Embassy in Kenya. Arkistoitu 8 May 2013. Viitattu 3 April 2009.
  16. ↑ The Confused Moments of Nkrumah in China After The Coup modernghana.com. Viitattu 19 August 2018.
  17. ↑ Muekalia 2004, p.6
  18. ↑ Taylor 2000, p. 93
  19. ↑ Blair, David (2002). Degrees in Violence: Robert Mugabe and the Struggle for Power in Zimbabwe. London and New York: Continuum.  ISBN 978-0-8264-5974-9. p. 23
  20. ↑ Meredith, Martin (2002). Our Votes, Our Guns: Robert Mugabe and the Tragedy of Zimbabwe. New York: Public Affairs.  ISBN 978-1-58648-186-5. pp. 36–37
  21. ↑ Alao, Abiodun (2012). Mugabe and the Politics of Security in Zimbabwe. Montreal and Kingston: McGill-Queen's University Press.  ISBN 978-0-7735-4044-6. p. 20.
  22. ↑ China offers Africa billions, 'no strings attached' DW.COM. 3 September 2018. Deutsche Welle. Viitattu 1 May 2019. (englanti)
  23. ↑ Genin: FRANCE RESETS AFRICAN RELATIONS: A POTENTIAL LESSON FOR PRESIDENT TRUMP The California Review. 30 April 2019. Viitattu 1 May 2019. (englanti)
  24. ↑ Sudan, Civil War, and Terrorism, 1956-99. By Edgar O'Ballance. New York: St Martin's Press, and London: Macmillan Press, 2000. p.111
  25. ↑ EGYPT AND CHINA SIGN ARMS PACT, HAIL CLOSER TIES The New York Times. 22 April 1976. Viitattu 26 December 2019.
  26. ↑ Mark Mazzetti, Matt Apuzzo: U.S. Relies Heavily on Saudi Money to Support Syrian Rebels The New York Times. 23.1.2016. Viitattu 27.1.2023. (englanti)
  27. ↑ The Oxford Handbook of the Cold War. Front Cover. Richard H. Immerman, Petra Goedde. Oxford University Press, 2013 p.276
  28. ↑ A Little Help from His Friends Time, 25 April 1977, Vol. 109 Issue 17, p.57
  29. ↑ From "brothers" to "partners": China, Africa building strategic ties Embassy of the People's Republic of China in the Arab Republic of Egypt. Viitattu 14 March 2009.
  30. ↑ China woos Taiwan's African friends afrol.com. Viitattu 14 March 2009.
  31. ↑ China-Africa Relations Ministry of Foreign Affairs, the People's Republic of China. Viitattu 14 March 2009.
  32. ↑ Why African countries back China on human rights BBC News. 1.5.2021. Viitattu 1.3.2023. (englanti)
  33. ↑ Du Bénin à l’Egypte, la Chine réaffirme son engagement auprès des pays africains Le Monde.fr. 18.1.2023. Viitattu 2.5.2023. (ranska)
  34. ↑ Sino-African Relations www.chinaembassy.org.zw.
  35. ↑ China boosts African economies, offering a 'second opportunity' Christian Science Monitor. Arkistoitu 24 June 2009. Viitattu 14 March 2009.
  36. ↑ Mozambique-China Trade Continues to Grow allafrica.com. 9 December 2012. Viitattu 9 December 2012.
  37. ↑ Africa, China Trade Financial Times. Arkistoitu 11 March 2009. Viitattu 14 March 2009.
  38. ↑ Määritä julkaisu!Määritä ajankohta! doi:10.1017/S0022278X18000678
  39. ↑ a b c China's trade safari in Africa Le Monde Diplomatique. May 2005. Viitattu 14 March 2009.
  40. ↑ China, Africa, and Oil Council on Foreign Relations. Arkistoitu 8 February 2009. Viitattu 14 March 2009.
  41. ↑ Africa, China Trade Financial Times. Arkistoitu 11 March 2009. Viitattu 14 March 2009.
  42. ↑ China-Africa Trade Booms | JOC.com www.joc.com.
  43. ↑ Määritä julkaisu!Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio.
  44. ↑ FOCAC summit – DW – 12/04/2015 dw.com. Viitattu 1.3.2023. (englanniksi)
  45. ↑ Virusha Subban: Africa: China's trade ties with the continent continue to strengthen Global Compliance News. 14.6.2022. Viitattu 1.3.2023. (englanti)
  46. ↑ Usman, Zainab: What Do We Know About Chinese Lending in Africa? Carnegie Endowment for International Peace. 2.6.2021. Carnegie Endowment for International Peace.
  47. ↑ Brautigam 2010: 40–41
  48. ↑ Brautigam 2010: 42
  49. ↑ Linyan: New headquarters shows partnership entering era of hope: Ethiopia PM China Daily. 30 January 2012. Viitattu 16 July 2019.
  50. ↑ Thompson: [tt_news=3901 China's soft power in Africa: From the "Beijing Consensus" to health diplomacy] jamestown.org. Viitattu 14 March 2009.
  51. ↑ Medical Teams Continue to Help Africa china.org.cn. Viitattu 14 March 2009.
  52. ↑ China, U.S. and Africa: Competition or Cooperation? The Defense Technical Information Center p.17. Arkistoitu 10 March 2012. Viitattu 14 March 2009.
  53. ↑ The Chinese and Congo take a giant leap of faith iht.com. Viitattu 14 March 2009.
  54. ↑ Copper Colony in Congo Le Monde diplomatique. Viitattu 14 March 2009.
  55. ↑ China's Energy Strategy: The Impact on Beijing's Maritime Policies ed. by Gabriel B. Collins, Andrew S. Erickson, Lyle J. Goldstein, and William S. Murray. Annapolis: Naval Institute Press, 2008. p.44  ISBN 978-1-59114-330-7.
  56. ↑ Reed: China's Combat Troops in Africa The Complex. 15 July 2013. Arkistoitu 27 August 2014. Viitattu 31 August 2014.
  57. ↑ Chinese drones in demand as Algeria and Egypt eye orders of UAVs South China Morning Post. 29.1.2022. Viitattu 1.3.2023. (englanniksi)
  58. ↑ Russian, Chinese weapons compete in Africa upiasia.com. Arkistoitu 13 toukokuu 2013. Viitattu 14 March 2009.
  59. ↑ Luke Encarnation: Assessing the Impact of Chinese Arms in Africa Georgetown Security Studies Review. 20.4.2021. Viitattu 1.3.2023. (englanti)
  60. ↑ Friends at any price: China seeks allies, arms markets in West Africa as French influence wanes France 24. 26.8.2023. Viitattu 12.9.2023. (englanniksi)
  61. ↑ Out of Africa China Daily. Viitattu 14 March 2009.
  62. ↑ Confucius Institute Bridges Friendship between China and Africa cri.com.cn. Arkistoitu 25 heinäkuu 2018. Viitattu 14 March 2009.
  63. ↑ Evan Osnos: The Promised Land The New Yorker. 9 February 2009. Viitattu 14 March 2009.
  64. ↑ China's 'Little Africa' is under pressure globalpost.com. Arkistoitu 28 February 2009. Viitattu 14 March 2009.
  65. ↑ China and Africa: Stronger Economic Ties Mean More Migration Migration Policy Institute. Viitattu 14 March 2009.
  66. ↑ Why 1 million Chinese migrants are building a new empire in Africa Quartz. 10.6.2014. Viitattu 1.3.2023. (englanniksi)
  67. ↑ China as Africa's 'angel in white' Asia Times. Arkistoitu 9 toukokuu 2013. Viitattu 14 March 2009.
  68. ↑ The Forest for the Trees: Trade, Investment and the China-in-Africa Discourse Barry Sautman, Hong Kong University of Science & Technology Yan Hairong, University of Hong Kong. Viitattu 14 March 2009.
  69. ↑ Why China Won't Save Darfur Foreign Policy. Viitattu 14 March 2009.
  70. ↑ Beyond Darfur - Sudan's Slide Toward Civil War Foreign Affairs. Arkistoitu 18 December 2008. Viitattu 14 March 2009.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kiinan_Afrikan-suhteet&oldid=22287541”